Olemme mukana valtakunnallisessa Hävikkiviikossa, jota vietetään 13.-19.9.2021. Hävikkiviikko haluaa nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä, sillä ruoka on liian tärkeä asia hukattavaksi.

 Ympäristövastuullisena yrityksenä pyrimme toimimaan ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, joten me toimimme vastuullisesti myös ruokahävikin suhteen. Hävikin vähentäminen on meille tärkeä asia, johon haluamme ottaa mukaan myös asiakkaamme, sekä koko korkeakouluyhteisön.

Teemme paljon erilaisia toimenpiteitä päivittäisissä toimissamme ruokahävikin pienentämiseksi:

 1. Meillä on ravintolassamme käytössä automatisoitu lautashävikin seurantajärjestelmä, joka antaa tuokailijalle palautteen poisheitetystä ruoasta. Biovaaka-palvelun avulla olemme tuoneet ruokahävikin näkyväksi asiakkaillemme.

Pystyt seuraamaan Hävikkiviikon ajan asiakkailtamme syntyvää lautashävikkiä ja katsomaan, miten paljon luvut viikon aikana muuttuvat:

Lut Buffet:

Ravintola Skinnarila:

 2. Halusimme ruoda ruokahävikin seurannan myös osaksi henkilökuntamme arkipäivää. Otimme käyttöön keittiön kokonaishävikin seurantaan tarkoitetun Biovaaka Pro-palvelun. Palvelun avulla pääsemme seuraamaan ravintoloidemme ruokahävikin syntymistä eri vaiheissa. Saatu tieto ja kattavat raportit auttavat meitä ruokalistasuunnittelussa, sekä toiminnan kehittämisessä, ja auttaa vähentämään myös ruokahävikkiä.

3. Meillä saa santsata! Auta meitä vähentämään ruokahävikkiä ottamalla ruokaa lautaselle vain sen verran, kuin jaksat syödä. Ruokaa saa aina hakea lisää.

4. Myymme ruokaa myös ulos mahdollisuuksin mukaan. Aloitamme ruoan myynnin ravintoloissamme tuntia ennen lounaan sulkemista. Myymme ruokaa 0,5l astioissa hintaan 3,50€. Kysy lisää henkilökunnaltamme!